“Kymmenen kuvaa Pähkänältä” kertoo nimensä mukaisesti yhdestä Karhunkierroksen vaikuttavimmista nähtävyyksistä. 
Reitti kiipeää Kitkajoen varresta korkealle kalliolle, josta aukeaa ikoninen näkymä Kitkajoen laaksoon.
Kallion huipulta avautuva maisema on ikuistettu lukemattomiin kuviin ja on erityisen tunnettu sumusta pilkottavista kynttiläkuusista. Ruska-aikaan näkymä laaksoon on erittäin kaunis.

Galleriaan valitut kuvat esittelevät Pähkänän maisemia eri vuodenaikoina lukuun ottamatta sydäntalvea. Talvella alueelle ei mene aurattua tietä eikä latuja. Olen haaveillut hiihtäväni kalliolle kuvaamaan jonakin talvena mutta toistaiseksi se on jäänyt haaveeksi. Muutama kuva on kuvattu kesäyönä täydenkuun loisteessa, joten niitä voi olla vaikea erottaa syyspäivän hämärässä kuvatuista.
Paikasta käytetään myös eri kirjoitusasuja: Päähkänäkallio, Päähkänänkallio tai Pähkänäkallio.
Google Maps linkki Pähkänäkalliolle. 
Kalliolle on noin 1 km kävelymatka parkkipaikalta (Google Maps linkki
Talvisin tietä ei aurata.
Kallio on hyvin jyrkkä, joten kuvauspaikalla kannattaa olla erittäin varovainen.
Pähkänäkallio - HDR
Pähkänäkallio - HDR
Kuten sanottu, sumua oli vähän liikaakin.
Kuten sanottu, sumua oli vähän liikaakin.
Back to Top